Yleistä
Eräässä toisessa ajassa ja paikassa sijaitsee maailma, joka muistuttaa paljon antiikin
aikaista Kreikkaa. Tämä maailma tunnetaan nimellä Arkhaios ja sen pinnalla astelevat niin
ihmiset, satyyrit, sileenit kuin kentauritkin. Kaupunkivaltioiden välisiä pieniä kärhämiä
lukuunottamatta elo on ollut rauhallista, mutta hallitsijat tarvitsevat nykyään yhä
kovakouraisempia keinoja järjestyksen ylläpitämiseen. Saavatko kansalaiset jatkaa entistä
elämäntapaansa, hermostuvatko kentaurit metsien tuhoamiseen vai nousevatko orjat kenties
kapinaan?
Maailma sijoittuu aikakauteen, joka on kuin meidän maailmamme Kreikka arkaaisen ja klassisen kauden aikoihin (noin 600-400 eKr). Tästä huolimatta Arkhaioksessa ei ole joitain kuuluisuuksia ja mytologian henkilöitä lukuunottamatta yhteisiä piirteitä ns. oikean historian kanssa, eli emme ole sidottuja historiallisiin tapahtumiin tai henkilöihin.
(myöhemmin tulee lista pelimaailmassa tunnetuista historiallisista henkilöistä yms.)
Satyyrit ja sileenit asuvat yleisesti ottaen kaupungeissa, mutta kentaurit
pysyvät tiukasti hupenevien metsiensä suojissa. Ulkopuolisia tunkeutujia ei katsota
hyvällä ja erityisesti ihmiset saavat pelätä henkikultansa puolesta, jos he uskaltautuvat puiden siimekseen.
Ympäristö
Ilmastolle ominaisia ovat leudot, kosteat talvet ja kuumat, kuivat kesät.
Kasvillisuus on karua ja ympäristö on kuivaa, suurin osa kasveista on nahkealehtisiä eli
niiden lehdet ovat pieniä, vahapintaisia tai karvaisia.
Suosittuja viljelykasveja ovat vehnä, oliivipuu, viiniköynnös ja appelsiinipuu.
Kukoistavan laivaston aikaansaamiseksi metsät on hakattu joiltain alueilta kokonaan pois.
Tämän takia eroosio on päässyt vaikuttamaan näillä alueilla erityisen paljon ja paljaat
rinteet aiheuttavat silloin tällöin maanvyöryjä. Metsien tilalla kasvaa paljon matalaa
piikkipensaikkoa.
Ne metsät, joita on vielä jäljellä, koostuvat pääasiassa rautatammesta.
Korkealla
vuoristoissa talvet ovat kylmiä ja nihkeitä. Siellä on yleisesti viileämpää kuin muualla korkeuseron takia.
Kansat
Ihmiset pitävät itseään Arkhaioksen arvokkaimpana kansana.
Suurin osa heistä on syntyperäisiä kreikkalaisia, joilla on yleensä tummat hiukset
ja vaalea tai keskitumma iho.
Barbaarit ovat pohjoisen kansoja, maidon juojia ja lihan syöjiä. He ovat vaaleita ja
vankkarakenteisia. Muut ihmiset suhtautuvat barbaareihin usein halveksivasti.
Egyptiläiset ovat kreikkalaisten tärkeimpiä kauppakumppaneita ja siksi heitä
kunnioitetaan enemmän kuin muita ulkomaalaisia.
Naisten keskipituus on noin 150 cm, miesten suunnilleen 160-170 cm.
Myös muita ihmiskansojen edustajia on mahdollista saada hahmoiksi, kunhan pelaaja perehtyy kansan piirteisiin tarpeeksi tarkasti.
Satyyrit ovat karvaisia, sarvekkaita ja lyhytkasvuisia. Heillä on vuohen
alaruumis ja ihmisen yläruumis. Perusolemukseltaan he ovat riehakkaita. He elävät tätä
päivää, murehtimatta huomisesta. Kuin elukat, osa ihmisistä lisäisi. Myös köyhillä ihmisillä on varaa hankkia satyyreja orjikseen.
Satyyrien keskipituus on noin 120 cm.
Sileenit ovat ihmismäisistä roduista kaikkein sivistyneimpiä. Osa sileeneistä
osaa jopa lukea, kirjoittaa ja laskea. Heidän yläruumiinsa muistuttaa ihmistä, mutta
lantion kohdalta heidän alaruumiinsa muuttuu hevosen tai ponin takajaloiksi. He siis
kävelevät kahdella jalalla kuten satyyrit.
Sileenien keskipituus vaihtelee 150-200 cm välillä. He ovat siis suunnilleen samaa kokoluokkaa ihmisten kanssa, mikä on auttanut heitä sopeutumaan
kaupungissa elämiseen.
Kentaurit ovat neljällä jalalla käveleviä ihmishevosia. Myös heidän yläruumiinsa on karvaisempi kuin ihmisillä.
He ovat usein ylpeitä ja äkkipikaisia. Siksi kentaurit ovat olleet jo pitkään
ihmisten kanssa sodan partaalla. Tiukasti hierarkkiset kentaurilaumat elävät metsissä,
jossa on siksi vaarallista varsinkin ihmisille. Kaupungeissa eläviä satyyreja ja
sileenejä kentaurit pitävät pettureina.
Kentaurien keskipituus on noin kaksi metriä.
Puoli-ihmisten korvat muistuttavat sen eläinlajinsa korvia, mutta ne sijaitsevat samassa kohdassa kuin ihmisten korvat. He voivat pariutua vain oman lajinsa välillä, mutta he voivat kommunikoida hyvin "oman" lajinsa kanssa. Esimerkiksi satyyrit ja vuohet tulevat erityisen hyvin toimeen keskenään.
Merkitkää puoli-ihmisten iät toistaiseksi niin, että ne vastaavat ihmisten ikiä. Ikätaulukko kehitetään pikapuoliin.
Eläimet
Kaikki meidän maailmamme eläimet asustavat myös Arkhaioksen pinnalla, ilmassa ja meressä.
Muinaisia hirviöitä esiintyy toivottavasti vain lasten iltasaduissa.
Yhteiskunta
Arkhaios koostuu itsenäisistä kaupunkivaltioista, joilla on oma hallitsijansa ja
useimmiten itsemääräämisoikeus. Laki suojelee vain kansalaisia, joilla tarkoitetaan
vapaita, maata omistavia ja asuinkaupungissaan syntyneitä ihmismiehiä. Alhaisimmassa asemassa
ovat puoli-ihmiset ja orjat, joita köyhempikin kreikkalainen voi omistaa.
Avioliitot ovat useimmiten järkiliittoja ja siksi niiden ulkopuoliset rakkaussuhteet ovat yleisiä. Erityisesti rikkaat miehet suosivat nuoria, kauniita poikia huvittelussa. Rakastajista ei koskaan puhuta ja avioparit yrittivät teeskennellä ettei sellaisia olisikaan.
Naiset ovat miehiä alemmassa asemassa. He huolehtivat kuitenkin kodista, mikä antaa heille jonkin verran vaikutusvaltaa. Naiset saavat myös liikkua vapaasti sekä omistaa tavaroita ja orjia. Naisten asema vaihtelee kaupunkikohtaisesti, erityisesti Spartassa he ovat lähes tasa-arvoisia miesten kanssa.
Kaikki raskaat tai epämiellyttävät työt teetetään orjilla. Myös köyhemmällä väellä on tavallisesti ainakin yksi orja. Orjat saattavat saada myös palkkaa, jolla he voi ostaa itsensä vapaaksi vuosikausien työnteon jälkeen. Usein isännät lupaavat orjilleen vapautuksen tietyn ajan kuluttua, jotta he työskentelisivät ahkerammin. Joskus sotaretkien saaliina saadaan orjia myös sivistyneiltä alueilta. Nämä kirjoitus- ja laskutaitoiset vangit saattavat toimia myös lasten opettajina. Käytännössä kaikista oman kaupungin ulkopuolisista kansoista voidaan ottaa orjia esimerkiksi sotasaaliina.
Tavallisten orjien lisäksi on olemassa myös julkisia orjia, jotka toimivat useimmiten kaupungin vähäarvoisissa viroissa. Heillä on enemmän vapauksia kuin tavallisilla orjilla.
Ihmisorjia alempana ovat puoli-ihmiset (satyyrit, sileenit ja kentaurit), joita pidetään usein eläinten arvoisina.
Sotiminen
Kaupungin johdolla ei tavallisesti ole varaa kustantaa palkka-armeijaa, minkä takia
kaupungin armeija koostuu sen asukkaista. Miesten pitää itse kustantaa varusteensa
(miekka/keihäs, kilpi, haarniska) ja se on kallista. Tämän takia sotilaat ovat enimmäkseen
keskiluokkaisia miehiä: köyhiä ei kannata pestata, sillä eihän heillä ole mitään
millä sotia.
Asukkaista koostuvien armeijoiden takia sodat kaupunkivaltioiden välillä ovat
pienimuotoisia, ja ne sijoittuvat usein sellaiseen ajanjaksoon vuodesta, jolloin
kansalaiset eivät joudu viettämään koko päiväänsä pelloilla tai muissa töissä. Sotia
ei myöskään voi olla kovin usein, varsinkin jos edellinen on ollut tappiollinen.
Sotajoukko koostuu laivaston lisäksi pääasiassa keihäsmiehistä, joita kutsutaan
hopliiteiksi.
Historia
Kaukaisen historian tapahtumat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle suullisena perimätietona. Historiankirjoitus ja ajanlasku syntyivät kaupunkien perustamisen jälkeen.
Aikakaudet:
- Jumalten aika
- Maailma ja jumalat syntyivät, jumalat kävelivät maan päällä.
- Paratiisin aika
- Jumalat ja ihmiset olivat suoraan tekemisissä keskenään.
- Sankareiden aika
- Ensimmäiset kaupungit perustettiin, puolijumalat eli sankarit kävelivät maan päällä.
- Kunnian aika
- Sotien aikakausi.
- Vitsausten aika
- Ajankausi alkoi heinäsirkkojen tuhon aiheuttamasta nälänhädästä.
- Ystävyyden aika
- Kauppasuhteet kukoistivat.
- Suola-aallon aika, nykyaika
- Merenjumala Poseidonin viha ravisteli rannikkoseutuja.
Ajanlasku
Uusi aikakausi aloitetaan jonkin merkittävän tapahtuman jälkeen. Ajan laskeminen aloitetaan alusta aina aikakauden vaihtuessa. Perusyksikkönä ajan merkitsemisessä käytetään olympiadia, joka on vuosien määrä olympialaisten välissä. Yksi olympiadi kestää neljä vuotta, olympialaiset järjestetään aina ensimmäisenä vuotena.
Vuosi alkaa kesästä ja päättyy kevääseen. Tavallinen kansa jakaa vuoden neljään vuodenaikaan:
aurinkokausi, korjuukausi,viileäkausi ja
kylvökausi.Kuukausien nimiä käyttävät vain virkamiehet. Käytössä on kuukalenteri, eli kuukaudet alkoivat uuden kuun syntymästä.
- 1 olympiadi = 4 vuotta
- 1 vuosi = 12 kuukautta, 4 kautta
- 1 kausi = 3 kuukautta
- 1 kuukausi = noin 30 vuorokautta
- 1 vuorokausi = 24 tuntia
Päivämäärän merkitseminen
Päivämäärä merkitään seuraavasti, suluissa olevat osat kuuluvat virkamiehien käyttämään merkintätapaan.
Esimerkiksi suola-aallon ajan neljännen olympiadin ensimmäisen vuoden syksy (14. päivä):
S-A 4.1 korjuukausi (tai S-A 4.1 Maimakterion 14.)
Tuntien pituus
Vuorokaudessa oli aina 24 tuntia, päivä kesti 12 tuntia. Valoisen ajan pituus vaihteli kuitenkin vuodenajan mukaan. Tuntien määrää ei haluttu muuttaa, joten tuntien kesto vaihtelee: talvella päivän tunnit ovat lyhyempiä kuin kesällä ja niin edelleen. Tavalliset kansalaiset eivät omista ajan mittaamiseen käytettyjä aurinkokelloja, joten aikaan ei suhtauduta kovinkaan tarkasti, kauppa-asioita lukuunottamatta.
Yksiköt
Pituus- ja painomitat
Käytetyt mitat olivat suuripiirteisiä, pituusmitat perustuivat ihmisten ruumiinosiin. Selkeyden vuoksi hahmokuvauksissa käytetään mittayksikköinä kuitenkin senttimetrejä ja kilogrammoja.
Valuutta
- mina - 100 drachmaa
- drachma - 6 obolusta
- obolus - 8 chalkoita
- chalkoi
Rahan arvo
Mina: hyvän orjan hinta.
Drachma: taitavan työntekijän tai hopliitin päiväpalkka.
Obolus: yö majatalossa.
Chalkoi: viiniruukun hinta.
Alkuun